TULE MUKAAN

Haluatko olla mukana luomassa uusia mahdollisuuksia?

#10duunit-kampanja tarjoaa kaupungeille, yrityksille ja muille organisaatioille mahdollisuuden tulla mukaan auttamaan nuoret ja osatyökykyiset työelämään ja hoitamaan tekemättömät työt pois!  

Jokainen meistä voi auttaa ja pienillä teoilla saadaan aikaiseksi suuri vaikutus.
Kaikki työ on arvokasta, kun nuori saa edes yhden onnistuneen kokemuksen, se kannustaa uuteen kokeiluun ja ottamaan oma elämä hallintaan. Ansainta motivoi lähtemään liikkeelle. Työhistoriaa kerääntyy pienin askelein auttamaan eteenpäin seuraaviin elämän tilanteisiin. Työssä pienet kokeilut avaavat myös mahdollisuuden päästä tutustumaan joustavasti moneen eri työympäristöön ja voi näyttää omat kykynsä. Onnistumisten avulla vahvistuu usko tulevaisuuteen ja oman paikan löytymiseen yhteiskunnassa.

Tule mukaan ja tilaa omalle organisaatiollesi apua suoraan palvelusta tai sponsoroi työtunteja, jotka ohjataan joko haluamillesi tai jo verkostossamme toimiville järjestöille.

Samalla voimme auttaa mahtavaa järjestökenttäämme.

WorkPilots tai kaupunkien yhteistyötahot hoitavat tehtävien koordinoinnin järjestöjen kanssa. Työkorvaukset tekijöille, ennakonpidätykset sekä tarvittavat raportit eri tahoille hoituvat palvelun kautta.

Pienillä teoilla on suuri vaikutus!
OSTA SPONSOROINTIPAKETTI, JONKA AVULLA AUTAT JÄRJESTÖJÄ TYÖLLISTÄMÄÄN NUORIA TAI OSATYÖKYKYISIÄ

Nämä tunnit laskutamme yritykseltänne hintaan 1000€ + alv /paketti. Jokainen paketti mahdollistaa 50 tuntia tehtäviä nuorille.

Work Pilots ja järjestöt varmistavat yhteistyössä, että tunnit käytetään kohderyhmän hyväksi heille parhaalla mahdollisella tavalla. Toimitamme yrityksellenne tiedon siitä, mihin tunnit on käytetty – toivottavasti myös hyvien tarinoiden kera.

Mainostamme panostasi sosiaalisessa mediassa.

Kampanjan avulla organisaatio saa näkyvyyttä ja se on samalla myös keino tehdä konkreettista vastuullisuustyötä, joka parantaa organisaation mainetta ja brändiä.

Kiinnostuitko?
 

Ota yhteyttä! info@workpilots.com